Heinäkuun lopussa jo perinteikkääksi muodostunut esteratsastuksen päätapahtuma Power Jump keräsi valtavan osallistuja- ja yleisömäärän Iso-Britannian Ileamooriin. Team Kastanjassa oli valmistauduttu tapahtumaan huolellisesti pitkin vuotta ja osa ratsukoista oli tähdännyt näihin kilpailuihin jo useamman kauden ajan. Valitettavasti nuorisopuolelta Concord F ja Kastanjan Qassini jäivät pois karkeloista kvaalitulosten uupuessa, mutta muuten kilpailuihin päästiin lähtemään ennalta suunnitellulla kokoonpanolla.
Team Kastanjalta nähtiin hyvä edustus ja sijoituksille kirittiin useammassakin eri luokassa. Kiistatta kirkkaimman palkinnon kuitenkin pokasi Jaro Santaharju 160cm Grand Prix -luokassa ratsullaan Blinding Lights Hills (i. Bedlam's Bane HANN - ei. Smirnov HOLST), jonka debyytti Power Jump -kilpailuissa olikin ikimuistoinen. Hankalasta luonteestaan tunnettu tamma ei aiemmilla kausilla ole päässyt aivan parhaaseen vireeseensä ja tamma oli aikeissa jo siirtää kokonaisvaltaiseksi jalostukseen, kunnes sen selkään kiipesi vanha konkari Jaro Santaharju. Aiemmin tamman puikoissa nähtiin siis Tomas Bengström, joka luotsasi Blinding Lights Hillsin läpi nuorten hevosten luokkien ja laatuarvosteluiden. Lauantaina ratsastettu Grand Prix -luokka ratsastettiin 40 ratsukon voimin ja tamma pääsi starttaamaan sijalta 11. Se sopikin hevoselle hyvin, sillä pitkästä matkasta tavallista enemmän kierroksia ottanut Blinding Lights Hills oli taustajoukkojen mukaan ollut tulta ja tappuraa ensimmäiset päivät Iso-Britanniassa. "Blini on ollut kärsimätön, joten oli meidän etumme, että pääsimme starttaamaan kärkijoukoissa", Jaro Santaharju kommentoi suorituksen jälkeen. "Tamma oli virkeä ja täynnä energiaa. Kaikki tuntui loksahtelevan radalla paikoilleen. En kuitenkaan osannut arvata, että ykkössijaa pystyisimme puolustamaan koko luokan ajan." Saumaton yhteistyö ja nopea rata olivat antaneet ratsukolle niin paljon etumatkaa, että taaempana startanneet ratsukoot eivät yltäneet vastaavaan suoritukseen. Ennakkosuosikkina pidetyn Dochas Misangin ja Berry Banoffee G:n epäröinti ennen kolmoissarjaa tuotti ratkaisevia lisäsekunteja sen verran, että ratsukko jäi kolme sekuntia Blinding Hillsin taakse. Team Kastanjan kannustusjoukoissa avattiin jo skumppapulloa voiton kunniaksi ennen kuin virallinen palkintojenjako oli edes alkanut. Valitettavasti sunnuntain kutsuvierasluokassa Blinding Lights Hills sai puomikosketuksen kolmannella esteellä, joka johti puomin putoamiseen ja neljään virhepisteeseen. Suoritus oli kuitenkin muuten ehjä ja aika ilman pudotusta olisi riittänyt palkintosijoihin. Pettymyksestä huolimatta Team Kastanjassa iloittiin kutsuvierasluokan annista, sillä sijoittuneiden joukossa nähtiin paitsi Team Kastanjalaisia, myös Akseli Ruusuvuoren ja Matteo Locatellin entinen yhteisomistajuushevonen Garnet, joka sijoittui sijalle 14. ratsastajanaan Lauri Merikanto. Kutsuvierasluokan kärkeen nousi kukapas muukaan kuin Grand Prix -kisan ennakkosuosikki Dochas Misang ja Berry Banoffee G.
0 Comments
Jaro Santaharjun ratsastama englantilainen täysiveriori Double Shot SWA kipusi hieman yllättäen Åland Weekendin sunnuntain esteluokkien vedonlyöntisuosikiksi. Säpäkän orin viime kausi ei ollut mennyt aivan nappiin ja se olikin koko alkuvuoden poissa kilpakentiltä hakiessaan uutta vauhtia kesän kilpailuihin.
Huhut orin palaamisesta kisakentille olivat kuitenkin kiirineet hevospiireissä ja sen varmistuneet otteet olivat noteerattu vedonlyöntiasiantuntijoiden joukossa. Double Shot SWA oli nostettu vedonlyöntivihkoseen yllättäjien joukkoon 140cm luokassa. Ennen suoritusta ratsastaja Jaro Santaharju vahvisti orin oireilleen viime kaudella voimakkaan stressin vuoksi. "Kevensimme orin kalenteria ja se sai palautua rauhassa kotiympäristössä ennen kuin lähdimme hiljalleen palauttamaan rasitusta jatkuvasti hevosen vointia seuraten." Oikeita asioita on selvästi tehty, sillä lämmittelyssä nähtiin erittäin hyvässä lihaskunnoss oleva vireä, mutta aiempaa rennompi hevonen. 140cm luokka ratsastettiin 44 ratsukon voimin ja luokassa nähtiin kovia nimiä ympäri maailman. Kuten etukäteen oli odotettu, Double Shot SWA teki aiempaan menestykseensä verraten tasaisen ja hyvän suorituksen, mutta kärkisijat katosivat ulottumattomiin kapealla pystyllä sattuneeseen harmilliseen puomikosketukseen. Aluksi näytti, että puomi olisi pysynyt heilumisesta huolimatta kannattimillaan, mutta lopulta se muksahti pehmeästi kentän hiekkaan. Lopullinen sijoitus oli 15., joten vedonlyöjät eivät tällä kertaa saaneet vastinetta rahoilleen, mutta itse ratsukko pokasi muistoruusukkeen ja 5000v€:n palkintosumma, joka jaettiin molempina päivinä vedonlyöntisuosikille. Ahvenanmaalla heinäkuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna järjestetty Åland Weekend osoitti, että Team Kastanjassa ollaan hyvässä vireessä. 23.07.2023 ratsastetuissa esteluokissa nähtiin useampikin onnistuminen, mutta kirkkaimpana tähtenä viikonloppuna loistivat Sylvi Sundberg ja Caledonia Hills (i. Lux Caelestis FWB - ei. Universum Hills HOLST). Ratsukon yhteistyö 150cm luokassa oli vielä vähän hakemista, mutta viikonlopun Grand Prix 160 cm luokassa onnistumiset osuivat oikeaan paikkaan ja ratsukko nousi selkeään johtoasemaan voittaen lopulta pääluokan sekä 20 000v€ voittopotin. Kunniakierroksen jälkeen varikolla tavoitettiin aurinkoisesti hymyilevä Sylvi Sundberg.
Caledonia Hills on nähty aiemminkin merkittävissä kilpailuissa sijoittuneiden joukossa. Mikä on resepti menestykseen, Sylvi Sundberg? "Caledonia on nuoresta pitäen ollut periksiantamaton hevonen. Se ei halua hävitä." Viime kausi ei lähtenyt odotusten mukaisesti käyntiin. Puomeja tuli alas jokaisessa startissa. Mistä oli kyse? "Viime kauden alku oli vaikeaa, Caledonialla oli useampi sairastettu flunssa alla eikä liikkumattomuus sopinut sille alkuunkaan. Se oli hätäinen ja stressiherkkä päästessään vihdoin takaisin radalle. Kauden loppua kohden suorituksiin tuli enemmän varmuutta ja Caledonia nousi takaisin omalle tasolleen juuri sopivasti Power Jumpiin mennessä." Niin, Power Jumpista puheenollen, millä mielellä lähdette tulevan viikonlopun hevosurheilun päätapahtumaan? "Caledonia on tällä hetkellä elämänsä kunnossa ja erittäin odottavin tunnelmin suuntaamme ensi viikonlopun Power Jumpiin." Jo pidemmän aikaa uutta kotia etsinyt zangersheide-tamma Heartbeats Hills Z (i. K.B. Disaster Z - ei. Han Solo Z) on myyty Yhdysvaltojen Floridaan. Heartbeats Hills Z on vahvasti estesukuinen, hyvällä hyppykapasiteetilla varustettu herkkä tamma, jonka ura Yhdysvalloissa näyttää lupaavalta. Orin uusi omistaja Daemon Pallas on arvostettu esteosaaja ja miehen luotsaama talli Sunny Horse on ammattimainen esteratsastuksen mekka. On sanomattakin selvää, että tammalla tulee lähivuosina olemaan näytön paikka urallaan ja kasvattajan näkökulmasta on kiinnostavaa seurata, miten hevosen uusi elämä Yhdysvalloissa lähtee etenemään.
"On ilahduttavaa, että Kastanjeholmin kasvattamat hevoset kiinnostavat kansainvälisesti", Akseli Ruusuvuori kommentoi lehdistölle myyntiuutisen julkistamisen jälkeen. Nähtäväksi jää saako Heartbeats Hills Z selkäänsä jo aiemmin Team Kastanjalle tutun nimen. Sunny Horsen sponsoriratsastajana toimiva Billy Center tunnetaan Kastanjeholmin kasvatin Fantom Hillsin ratsastajana ja kaksikon ura on ollut mieleenpainuva. "On kunnia-asia saada omia kasvatteja esteratsastuksen ammattilaisten käsiin. Vuosien pitkäjänteinen työ palkitaan siinä vaiheessa, kun näkee oman kasvatustyönsä tuloksen kansainvälisillä areenoilla." Kasvattajat onnittelevat uutta omistajaa ja toivottaa ruusukkeidentäyteisiä kisavuosia tästä eteenpäin! Kevään saapumisen huomaa konkreettisesti viimeistään siinä vaiheessa, kun päästään kilpailemaan ensimmäiset ulkokilpailut. Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna Team Kastanja edusti Hangossa Kultasaaren Kartanossa. Odotuksia ladattiin erityisesti nuorten hevosten osalle. Osalle nuorista kilpailut olivat uran ensimmäiset. Tällä kertaa palkintojenjaossa nähtiin tammaenemmistö, sillä Team Kastanjan orit Kastanjan Il Divoa lukuunottamatta jäivät auttamatta tammaenergian varjoon.
Viikonlopun yksi onnistujista oli Akseli Ruusuvuoren ratsastama kimo ori Kastanjan Il Divo (i. Immortalist Z - ei. Naples HANN), joka jo vuoden lopulla ennen kisataukoa antoi hyviä lupauksia kunnostaan. "Kastanjan Il Divon kehitys on ollut nousujohteista. Se on nuoresta pitäen ollut selväpäinen hevonen, jonka energia on onnistuttu suuntaamaan oikeisiin asioihin", orin ratsastaja Akseli Ruusuvuori kommentoi 100cm ja 110cm luokissa neljänneksi sijoittumisen jälkeen. "Erityisesti 110cm luokka oli teknisesti haastava, josta kertoo vain kaksi nollasuoritusta. Valitettavasti okserin B-osa tuli alas, mutta se riitti tänään kuitenkin sijoituksille. Molemmat suoritukset olivat ehjiä kokonaisuuksia ja olen tyytyväinen siihen, mitä Il Divo tänään itsestään antoi." Toinen peräkkäisissä luokissa sijoittunut oli ensimmäistä kertaa estekilpailuissa debytoinut Sunflower Hills (i. Colorado Cave TRAK - ei. Valiant Lionlike FWB), jonka sijottuminen tuli positiivisena yllätyksenä tiimille. "Kukkis ei tuntunut verryyttelyssä aivan omalta itseltään, se oli hermostunut ja kireä, joten radalle lähdettiin rennoin mielin hakemaan ehjää suoritusta ilman paineita sijoittumisesta", Tomas Bengström avasi taustoja suorituksen takana. "Radalla Kukkis kuitenkin pystyi keskittymään verryyttelyä paremmin. Alkuun otettiin varovaisemmin, joka näkyi kokonaisajassa. 110cm luokassa tuli harmillisesti ensimmäiseltä esteeltä huolimaton pudotus, mutta muuten Kukkis tuntui hyvältä selkään. Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia." Sylvi Sundberg & Kastanjan Kiova (i. Vappula Buenos Aires FWB - ei. Garnet HANN) eivät onnistuneet metrin luokassa, mutta 110cm luokassa ratsukko oli iskussa. Virheetön onnistuminen nosti ratsukon koko luokan toiseksi. "Yhteistyö Kiovan kanssa hakee vielä uomiaan", Sylvi Sundberg kommentoi lyhyesti suorituksen jälkeen. "Se on ollut odotettua paremmassa iskussa siihen nähden, miten hölmö se osaa olla." Nuorista hevosista kokeneempien joukkoon lukeutuu Jaro Santaharjun ratsastama tamma Kastanjan Ruby Lips (i. Kastanjan Rubigo FWB - ei. Reingard Hugo LUXWB). 110cm luokassa varmasti esiintynyt ratsukko jatkoi heti perään 120cm luokkaan, joka kuitenkin päättyi pettymykseen. "Valitettavasti kilpailutauko ja turha energia koitui tänään kohtaloksi", Jaro Santaharju harmitteli suoritusten jälkeen. "120cm luokassa energia meni turhaan häsläämiseen, joka näkyi huolimattomuutena puomien kanssa. Ei siitä sen enempää." Tomas Bengström ja kolmatta kauttaan kilpaileva trakehner-tamma Toshka (i. Chalco TRAK - ei. Zarivar TRAK) lunastivat odotukset 120cm luokassa ja ratsukko sijoittui kuudenneksi. Tomas Bengström on tehnyt vakuuttavaa työtä siron tamman kanssa ja ratsukko onkin tallin tasaisimpia menestyjiä. Toshka on menestynyt kahtena vuotena Power Jump -kilpailuissa ja myös tänä vuonna Power Jump siintää ratsukon suurimpana tavoitteena. Myös 130cm luokassa Toshka esiintyi vakuuttavasti, mutta kahden puomin putoaminen laski sijoitusta puolen välin tuntumaan. "130cm luokka oli teknisesti haastava, vain yksi ratsukko ylti nollarataan. Suoritus lähti epävarmasti liikkeelle ja kaksi puomia tuli alas jo heti radan alkuvaiheessa. Toshka kuitenkin kokosi hienosti itsensä radan aikana ja loppusuoritus oli sitä, mitä lähdettiin hakemaan", Tomas kiitteli tammaa. Kovatasoisessa 130cm luokassa Team Kastanjan onnistujiin lukeutui Sylvi Sundberg & Scaon Arabia (i. Quentin Quire HOLST - ei. Gerhard II HOLST). Nipin napin sijoille yltäneen ratsukon yhteistyö hioitui viime kaudella hyvin yhteen, vaikka menestyminen onkin ollut vaihtelevaa. "Arabia kaipaa vielä kokemusta ja itseluottamusta, mutta olemme tehneet oikeita asioita pitkin viime kautta. Arabia on valmisteltu huolellisesti tähän kauteen ja katseet on siirretty jo kesän kilpailuihin", Sylvi Sundberg arvioi tulevaisuudensuunnitelmia. Ensimmäinen sijoitusten ulkopuolelle jäänyt ratsukko oli niinikään Sylvi Sundberg tällä kertaa ratsunaan Kastanjan Kohinoor (i. Garnet HANN - ei. Naples HANN). Kohinoor on kilpakentillä jo tuttu näky ja viime kausi päättyi vahvoihin onnistumisiin. Kohinoorin esikoisvarsa Kiova nähtiinkin samoissa kilpailuissa aiemmin. Päivän viimeisessä luokassa liekeissä oli jo edeltävissä luokissa loistanut Tomas Bengström. Luokan toiseksi mies ratsasti Primrose Hillsin (i. London CWL KWPN - ei. Heinrich von Elke HANN). Primrose Hills kilpailee näillä näkymin viimeistä kauttaan ja siirtyy sitten kokonaan jalostukseen. "Alku Primrosen kanssa ei ollut helppo, mutta hiljalleen sijoitukset ovat parantuneet. Primrose on startannut 160cm luokissa, mutta parhaisiin tuloksiin tamman kanssa on päästy pykälää matalemmissa luokissa 140-150cm tasolla. Sen kantti ei tahdo kestää kovia paineita. Tänään nähtiin rento, hyväntuulinen ja itsevarma Primrose, jonka ansiosta päästiin juhlimaan kakkossijaa", Tomas Bengström hehkutti tammaa. Tomas Bengström nähtiin sijoittuineiden joukossa myös tamma Lusö I Wish I Was The Moon, joka on kehittynyt nopeasti ja kilpailee jo isoissa luokissa. Wissyksi kutsuttu tamma on yllättänyt tiimiläiset positiivisesti nopealla edistymisellään ja hyvällä asenteellaan. Tamma on antanut sellaisia lupauksia kyvyistään, että asiantuntijat arvioivat sen olevan kovassa iskussa kesän kilpailuissa. Kesän yksi kohutuimmista estetapahtumista järjestettiin tänä vuonna Cloudfieldissä Iso-Britanniassa. Jos jokin asia maailmassa on varma, niin se, että Power Jump ei Team Kastanjan poppoolta jää välistä. Tänäkin vuonna edustusryhmä oli koossa jo hyvissä ajoin ennen kilpailuita. Matkaan Britteihin lähdettiin muutamaa päivää ennen, jotta hevoset ehtisivät hyvin palautua matkasta ennen viikonlopun koitosta.
Valitettavasti toukokuussa Italian Centro Ippico de Rossassa järjestetyissä kvaalikilpailuissa erinomaisesti menestynyt nuori ori Concord F (i. Bileminister TRAK - ei. Bzapachi's Hyperion TRAK) jouduttiin suurista ennakko-odotuksista huolimatta jättämään tiimin ulkopuolelle, sillä ori oli ollut koko kesäkuun nuhainen eikä sen kunto vastannut toukokuuta. Lauantain Jumbo 130 cm luokassa sijoille pääsi Tomas Bengström tammalla Toshka (i. Chalco TRAK - ei. Zarivar TRAK) ja lopullinen sijoitus yhden pudotuksen jälkeen oli luokan kuudes. Tämä tarkoitti sitä, että Bengström ja Toshka tultaisiin näkemään sunnuntain arvoluokassa. Toshka muuten hyppäsi tiensä jo toista kertaa Power Jumpin arvoluokkaan, sillä viime vuoden Power Jumpissa kaksikko ratsasti Privileged 120 cm luokassa toiseksi. Omalla tasollaan erinomaisesti menestynyt Toshka on ollut erittäin arvokas hankinta Kastanjeholmiin. Undercover Hills (i. Ursa Major Hills FWB - ei. le Rêve Wild Child KWPN) oli yksi tiimin ennakkosuosikeista, sillä massiivinen ori oli tällä kaudella noussut 140cm tasolle. Ori nähtiinkin Akseli Ruusuvuoren ratsastamana Champion 140 cm luokassa. "Tämän vuoden Power Jump oli ehdottomasti päätavoitteemme, sillä viime vuonna Power Jump jäi harmillisesti välistä puuttuvien kvaalitulosten vuoksi", Akseli Ruusuvuori kommentoi lehdistölle ennen suoritusta. "Undercover on kehittynyt hitaasti, mutta alkaa hiljalleen löytää omaa tasoaan. Se on pysynyt terveenä ja sillä on vielä hyviä kisavuosia paljon jäljellä. En näkisi mahdottomana, että ori nousisi 150-luokkiin parin vuoden sisällä." Ratsukon suoritus ei jättänyt ketään kylmäksi, sillä Ruusuvuori ratsasti orilla tuplanollaradan sijoittuen luokan toiseksi pokaten 10 000 euron voittopalkinnon ja jatkaen niinikään arvoluokkaan. Samassa luokassa nähtiin Kastanjeholmin sukulinjoja myös omien hevostemme lisäksi. Luokassa kahdeksanneksi ratsasti Salvia Salokangas ratsullaan Vappula Miami Glow, jonka isänisä on Kastanjeholmin yksi ykkösoreista Argento Hills (i. Arezzo HOLST - ei. Mascarpone HANN) ja emä myöskin omakasvatti Kastanjan Marbella (i. Caliméro de Rouge Z - ei. Fantastico TRAK). Master 150 cm luokassa Jaro Santaharju oli suorastaan liekeissä tammalla Kastanjan Cava Noche (i. Pino Noir Silvers HANN - ei. Pinturischio BWP). Ratsukolla on pitkä yhteistyö takana, mutta säpäkän tamman kanssa menestys on ollut vaihtelevaa. Vaikka Cava Noche oli tänäänkin totuttuun tapaan sähikäinen, Santaharju hallitsi sen energiat hyvin ja ratsukko sijoittui neljänneksi. Kotiinviemisiksi tarttui 4000 euron voittopotti sekä tietenkin pääsylippu arvoluokkaan. Myös Sylvi Sundbergilla ja Sous Le Ciel Hillsillä (i. Sauerstoff D'or HANN - ei. le Rêve Wild Child KWPN) oli (viimeinkin) hyvä päivä. Sous Le Ciel Hills on Undercover Hillsin puolisisko, mutta samanlaista menestystarinaa tamman kanssa ei ollut tullut. Isokokoinen ja kuumaluontoinen Sous Le Ciel Hills on ollut kilpailuissa huomattavasti tasoaan huonompi ja näin ollen jäänyt luokkien häntäpäähän. Tällä kertaa ratsukko kuitenkin pääsi sijoituksille asti yhdellä pudotuksella, lopullisen sijoituksen ollessa seitsemäs. "Tämän vuoden Power Jumpin oli tarkoitus olla tiennäyttäjä sen suhteen, mihin suuntaan Sous Le Ciel Hillsin uraa lähdetään viemään", Sylvi Sundberg kertoi suorituksen jälkeen. "Näyttää siltä, että se lunasti itselleen vielä yhden mahdollisuuden. On kuitenkin mahdollista, että Sous Le Ciel Hillsiä ei tulla enää näkemään isoilla radoilla." Lauantain viimeisessä luokassa (Grand Prix 160 cm) odotukset kääntyivät Sylvi Sundbergin ja Caledonia Hillsin (i. Lux Caelestis FWB - ei. Universum Hills HOLST) puoleen, sillä Caledonian viime vuosi oli ollut menestyksekäs ja se oli ollut hyvässä vireessä. Vaikka Caledonia otti yhden puomin alas, ratsukko ylsi sijoille asti ollen luokan kuudes napaten 2000 euroa voittorahaa mukaansa. Samassa luokassa myös Argento Hillsin poika Vappula Amor Amor (i. Argento Hills FWB - ei. Coenraad KWPN) oli kolmas Matteo Locatellin ratsastamana. On aina ilo nähdä Arezzon sukulinjaa sijoittuneiden joukossa, sillä se ei aina ole ollut itsestäänselvyys kun kovapäistä orilinjaa katsoo. Siitä puheen ollen, myös 160 cm luokassa nähty Amor Amorin puoliveli Apollo Hills (i. Argento Hills FWB - ei. Pygmaleon WESTF) jättää yhdessä samanikäisen Ursa Major Hillsin (i. Universum Hills HOLST - ei. Cesarus KWPN) kilparadat ja orit siirtyvät täysipainoisesti jalostukseen. On sanomattakin selvää, että vaikka molemmat Akseli Ruusuvuoren ykkösorit nousivat kansainväliselle tasolle, oli niiden tahmea menestys arvokilpailuissa ollut suuri pettymys. Onneksi kuitenkin sukulinjoista löytyy myös menestyneitä yksilöitä. Sunnuntain arvoluokkaa odotettiin jännittynein tunnelmin. Mukana oli ennätysmäärä omia hevosia sekä Kastanjeholmin kasvattamia hevosia. Kaikenkaikkiaan arvoluokassa nähtiin viisi Kastanjeholmin kasvattamaa hevosta, mutta näiden lisäksi myäs Kastanjeholmin välittämä tuontiori Quentin Quire (i. Quirinius HOLST - ei. Amortento HOLST), kastanjeholmilaisia sukujuuria omaavat aiemmit esitellyt Vappula Miami Glow ja Vappula Amor Amor sekä tietenkin Akseli Ruusuvuoren ja Matteo Locatellin entinen yhteisomistusori Garnet (i. Gabarnet HANN - ei. Lord Laverne OLD). Vieläkö joku väittää, ettei hevospiirit olisi enää nykyään pienet? Luokka oli kovatasoinen ja siinä nähtiin useita nollasuorituksia. Aika oli ratkaisevin tekijä ja vaati rohkeutta päästellä sellaista vauhtia, jolla pääsi taistelemaan kärkikahinoista. Tiimin onnistujina tänään nähtiin Sylvi Sundberg tammalla Caledonia Hills (sijoitus 11.) sekä Akseli Ruusuvuori orilla Undercover Hills (sijoitus 20.). Sijoitusten ulkopuolelle jäivät Jaro Santarharju & Kastanjan Cava Noche (33.), Sylvi Sundberg & Sous Le Ciel Hills (34.) ja Tomas Bengström & Toshka (67.) Akseli Ruusuvuori on ollut tyytyväinen siihen, että vuosien kasvatustyö on tuonut merkittäviä estepuoliverilinjoja, joissa on vahva Kastanjeholmin laatuleima. On sanomattakin selvää, että Kastanjeholmin ensimmäiset esteorikasvatit Argento Hills FWB (i. Arezzo HOLST -ei. Mascarpone HANN) sekä Universum Hills HOLST (i. Urano HOLST - ei. Sturmkönig HOLST) ovat merkittävä pohja Kastanjeholmin kasvatustyölle ja tämä päivänä näiden orien verenperintö näkyy pitkällä. Tulevaisuudessa kuitenkin siintää jo uusia mielenkiintoisia nimiä, joista toivotaan muodostuvan tärkeitä jalostuslinjoja. Argento HillsJo edesmennyt Argento Hills ei ollut helppo helppo hevonen, mutta opetti kantapään kautta mitä huipputasolla kilpaileminen vaatii. Argento hyväksyttiin kantakirjaan II-palkinnolla ja lisäksi ori palkittiin Champion -näyttelyarvonimellä ja se saavutti I-palkinnon Esteratsastusjaoksen laatuarvostelussa ja II-palkinnon Yleislaatuarvostelussa. Tällä hetkellä Argento Hillsin uusin sukupolvi Airisto Hillsin kautta on saavuttamassa kilpakenttiä ja orilinjan toivotaan jatkuvan vielä pitkälle. JÄLKELÄISKATSAUS: FWB t. AMBROSIA IMPERA FWB t. RIORDAN CHERIMOYA FWB t. KASTANJAN CATMINT KTK-II, ERJ-I — FWB t. Cattitude Hills KTK-III, ERJ-I, KRJ-III, YLA2 —— FWB o. Catman Cave KTK-I ——— FWB o. Cave's Cleverdon —— FWB t. Kastanjan Tigrina —— FWB o. Kastanjan Catch It EV-II, KTK-III ——— FWB t. Rowandell Insomnia FWB t. ROWANDELL SHINYWISH — FWB t. Waterfall of Wishing — FWB o. Quitclaim Bruk FF —— FWB t. Chaparral Bruk WPB o. KASTANJAN GOLDEN RIO VIR MVA Ch, KTK-III — WPB t. W.G. Golden Blossom FWB o. APOLLO HILLS EV-II, KTK-II — FWB t. Kastanjan Petite Bisou —— FWB t. Varpuspuron Guilty Kiss — FWB t. Pomona Hills KTK-II — FWB t. Vappula Ultima FWB o. VAPPULA AMOR AMOR KTK-II, EV-II — FWB o. Airisto Hills KTK-II, EV-I — FWB t. Vappula Anais Anais — FWB t. Vappula Miami Glow KTK-III, EV-I —— FWB o. Vermilion Black Universum HillsArgentoa helpompiluontoinen Universum Hills on ollut Argenton rinnalla Akselille erittäin tärkeä hevonen ja kilpakumppani. Vieläkin vanhassa papassa henki pihisee eikä Universumia ole kiire laittaa pois ennen kuin orin terveys sitä vaatii. III-palkinnolla kantakirjaan hyväksytty kimo ori on saavuttanut niinikään Esteratsastusjaoksen laatuarvostelussa I-palkinnon sekä Yleislaatuarvostelussa II-palkinnon. Universumin varsat ovat hyväpäisiä ja lahjakkaita estehevosia, joita useita nähdään tälläkin hetkellä mm. Akseli Ruusuvuoren ja Sylvi Sundbergin ratsuina kansainvälisissä luokissa. JÄLKELÄISKATSAUS: FWB t. KASTANJAN UTHOPIA EV-I, ERJ-I — FWB o. Vappula Toodaloo EV-I —— FWB t. Promised Goodbye Troll — FWB o. Vappula Ugo Fadini — FWB t. Vappula Ultima — FWB t. Vappula Anais Anais FWB t. UTAH HILLS EV-II, KTK-III — FWB t. Caledonia Hills — FWB o. Kastanjan Draco Blue KTK-III FWB t. KASTANJAN PARISIENNE EV-II, KTK-I FWB t. JOY'S UNA FWB t. ROWANDELL SHADOWROSE FWB o. URSA MAJOR HILLS — FWB o. Undercover Hills EV-II FWB o. COMET HILLS KTK-II — BWP t. Ultracoma NBD EV-II, KTK-III — Z t. Chanel no. 5 NBD Z — FWB o. Callisto Hills Marrakesh IIKahden valtaorin lisäksi Kastanjeholmissa on noussut muutama tammalinja esiin. Yksi näistä on trakehner-tamma Marrakesh II, joka alunperin ostettiin Kastanjeholmiin jalostustammaksi. Marrakesh on palkittu Esteratsastusjaoksen laatuarvostelussa II-palkinnolla ja samaten yleislaatuarvostelussa II-palkinnolla. Marrakeshille on vielä suunnitteilla yksi tai kaksi varsaa, mikäli tamman terveys sen kestää. Erityisesti toiveena olisi löytää tammalle täysiverioriita käytettäväksi. JÄLKELÄISKATSAUS: FWB o. KASTANJAN DON CORLEONE EV-II, KTK-II, ERJ-II — FWB o. Wayfar Don Quijote —— FWB t. Kungbacka's Diamond Deluxe TRAK o. KASTANJAN MONTE CARLO KTK-III — FWB t. Rowandell Dramatica TRAK t. MOMBASA HILLS KTK-II — TRAK o. Murmansk Hills EV-II, KTK-II — FWB o. Khabarovsk Hills EV-II TRAK t. KASTANJAN MUSCAT EV-I Notre DameToinen tärkeistä tammalinjan edustajista on Notre Dame, joka on II-palkinnolla kantakirjattu kaunis hannovertamma. Notre Dame on menestynyt näyttelyissä hyvän rakenteensa ansiosta ja tamma on kilpaillut myös 140cm tasolla hyvän esteuran. Tulevaisuudessa Notre Damen toivotaan jättävän jälkeensä erityisesti vahvan tammalinjan esikoisvarsansa Kastanjan Kohinoorin kautta.
JÄLKELÄISKATSAUS: HANN t. KASTANJAN KOHINOOR EV-II, KTK-III — FWB t. Kastanjan Kiova FWB o. KASTANJAN IL DIVO EV-II HANN t. POPPY HILLS Taannoin parhaaksi 5-vuotiaaksi esteoriksi valittu Concord F (i. Bileminister TRAK - ei. Bzapachi's Hyperion TRAK) nähtiin Italiassa Centro ippico de Rosassa järjestetyissä kolmipäiväisissä Power Jumpin kvaalikilpailuissa. Vaikka oli perjantai 13. päivä, Concordille päivä oli onnenpäivä. Akseli Ruusuvuori ratsasti rautiaan orin puhtaasti tuplanollaratojen läpi 115-120cm luokassa kolmossijalle.
"Konsta oli aika stressaantunut pitkästä matkasta vielä edellisiltana, mutta aamupäivän palautteleva lenkki ja melko lyhyt valmisteluaika sopivat tänään Konstalle", Akseli Ruusuvuori taputti käsipuolessa steppailevaa oria lehdistön edessä. "Se on sen tyyppinen hevonen, että kierroksia ei kannata ihan hirveästi nostaa ennen suoritusta." Lauantaina Konsta starttasi PJ Karsintaluokassa tasolla 120 cm. Se oli ensimmäinen orin 120cm luokka ja odotukset sen suhteen olivat varovaiset, vaikka perjantaipäivä olikin antanut hyviä viitteitä Konstan kisakunnosta. Perusrata suoritettiin nollalla virhepisteellä ja lähes sekunnin paremmalla ajalla kuin edellispäivänä, vaikka luokan teknisyystaso oli huomattavasti vaativampi. Uusintakierrokselle lähdettiin melko kuuman ja vireän orin kanssa. Akselilla oli täysi työ pitää nuorikko käsissä, sillä menohaluja löytyi. Niinkin paljon, että ratsukko suoritti uusintaradan nollalla virhepisteellä miltein neljä sekuntia nopeammin kuin eilen. Valitettavasti ykkössija hävittiin alle sekunnin sadasosalla, mutta se ei Akselin tyytyväistä hymyä huuhtonut pois kasvoilta. "Concord F on ehdottomasti yksi Kastanjeholmin tulevaisuuden nimistä", Sylvi Sundberg hehkutti oria onnistuneen viikonlopun jäljiltä. "Se on luonteeltaan haastava, mutta parhaimmillaan erittäin suorituskykyinen hevonen." Kastanjeholm on tehnyt vakuuttavaa työtä estehevosten kasvatuksen parissa ja viime vuosina Kastanjeholmin kasvatit on palkittu useaan otteeseen nuorten hevosten arvostelutilaisuuksissa. Hannaby Future Sires oli kevään 2022 kohokohta ja siellä nähtiin useampi Kastanjeholmin nuori ori arvostetun asiantuntijaraadin edessä.
Sunnuntain kiistattomaksi tähdeksi nousi 5-vuotias Concord F (i. Bileminister TRAK - ei. Bzapachi's Hyperion TRAK), joka esiintyi edukseen ja nappasi uskomattoman pisterivin keskiarvon ollessa 9.4. Rakenteesta Concord F sai 9.5 ja rakennetuomarit antoivat kiitosta erityisesti orin hyvin kehittyneestä lihaksistosta. Laadukas laukka ihastutti tuomariston ysin arvoisesti ja samaten hyppytekniikasta ori sai 9 pistettä. "Concord F malttoi tänään hienosti esteillä ja erityisesti sen nokkeluus selvitä hankalista paikoista ilahdutti", estetuomaristo kommentoi suoritusta jälkikäteen. Kapasiteetistaan Concord F sai 10, sillä se suoritti asetetut tehtävät helponnäköisesti ja kepeästi. Lopuksi jännitettiin, kuinka kuumapäisenä ja hankalanakin tunnettu ori toimisi testiratsastajan alla. Yllätys oli melkoinen, kun Concord F osoitti olevansa järkevä ja fiksu ratsu myös vieraan ratsastajan alla. Täydestä kympistä jäätiin puoli pistettä, joka rokotettiin orin hätäisyydestä, vaikkakin Concord F:n kykyä vastata nopeasti ratsastajan apuihin pidettiin myös positiivisena piirteenä. Raadin palaute: "Erinomaisen laadukas, ammattimaisesti valmisteltu ja esitetty suoritushevonen laadukkaasta isälinjasta. Ryhdikäs, ilmeeltään eloisa esiintyjä, jolla on hyvä hyppy ja laadukas laukka. Energia suuntautui tänään oikein ja näkyi nopeana reagointina ratsastajan apuihin sekä tarkkuutena jaloista." Viisivuotiaiden luokassa nähtiin myös Kastanjan Qassini (i. Quentin Quire HOLST - ei. Chalco TRAK), jonka varaan Akseli Ruusuvuori oli laskenut paljon. "Qassini on ehdottomasti yksi suosikkioreistani ja se on kehittynyt huimasti viimeisen vuoden sisällä", Akseli kehui ruunikkoa silmäteräänsä. "Tänään kuitenkin lähes kaikilla osa-alueilla tuli hankaluuksia. Ori ei oikein syttynyt, mikä on sille valitettavasti aika ajoin tyypillistä." Tuomariraadin mukaan Qassini vaikutti melko väsyneeltä ja haluttomalta, vaikka se olikin saanut palautua laivamatkasta Ruotsiin pidempään kuin monet muut tänään nähtävät orit. Keskiarvoksi Kastanjan Qassini sai 7.2, joka olosuhteisiin nähden oli kohtalaisen hyvä tulos. Mainittakoon, että Kastanjan Qassini sai myös luokassa erityismaininnan sympaattisen itseriittoisesta persoonasta. "Joo, ja kauneus on katsojan silmässä", tuumasi Jaro Santaharju, kun mies tavoitettiin kommentoimaan orin sympaattista luonteenlaatua taluttaessaan narun päässä tanssahtelevaa Kastanjan Qassinia varikkoalueelle. 6-vuotiaiden luokkaan Kastanjeholmista osallistui Airisto Hills (i. Vappula Amor Amor FWB - ei. Pino Noir Silvers HANN), joka jatkoi vakuuttavaa linjaansa. Vaikka Airisto oli tänään hyvin kuumalla tuulella, sai se kuitenkin laukasta ja ratsastettavuudesta komeat yhdeksiköt. Testiratsastaja kehui Airiston olevan vahva ja periksiantamaton hevonen, jonka ratsastaminen ei ole erityisen helppoa, mutta sitäkin palkitsevampaa. "Hitaasti kehittynyt, ikätasoaan hieman raaempi raamikas ori, jonka säpäkkyys ei tänään kanavoitunut odotetunlaisesti", tuomariston kommentit kuuluivat. Lopulliseksi keskiarvoksi muodostui 8,1. "Hyvänä päivänä Airisto pystyy suoriutumaan huomattavasti tasaisemmin", Akseli Ruusuvuori arvioi suorituksen jälkeen. "Pidän tämän päivän pisteriviä hienoisena pettymyksenä", hän kommentoi loppuun. Joulukuussa Vappulan Kartanossa järjestettiin Tulevaisuuden Tähdet -arviointitilaisuus, jossa myös nähtiin myös Kastanjeholmin edustusta. Ennakkosuosikin asemasta tilaisuuteen lähtenyt Airisto Hills (i. Vappula Amor Amor FWB, ei. Pino Noir Silvers HANN) lunasti odotukset ja oli luokkansa paras 3-vuotias ratsuori. Lisäksi Airisto palkittiin luokan lupaavimmat liikkeet -erityismaininnalla. Tuomariston mukaan Airisto oli hyppykujalla itsevarma ja hypyt olivat tasalaatuisia. Noottia se kuitenkin sai kiireestä, minkä vuoksi se ajoi itsensä toistuvasti hankaliin paikkoihin. "Orilla on viela vahan nuoruuden kohellusta, joka kostautuu helposti, kun puomikorkeus nousee", hyppytuomari Matteo Locatelli kommentoi orin suoritusta. Taustajoukoissa iloittiin Airiston suorituksesta. "Airisto on ehdottomasti yksi meidän vahvimpia tulevaisuuden oreja", Akseli Ruusuvuori kertoi haastattelussa palkintojenjaon jälkeen. Neljävuotiaaksi pian käätyvän orin kilpailukauden aloitus puhuttaa hevospiireissä, mutta kasvattaja ei antanut vielä lupauksia Airiston näkemisestä esteareenoilla. "Se on ikäisekseen kehittynyt jokseenkin hitaasti, joten haluamme valmistella Airiston rauhassa. Kilpailukauden aloitus ei ole tällä hetkellä ajankohtaista." 3-vuotiaiden luokassa toiseksi ylsi myös Kastanjeholmin kasvatti, ruunikko nuori ori Daddy O Hills (i. Darcon F FWB, ei. Valiant Lionlike FWB), jonka esittäjänä nähtiin orin toinen omistaja Ella Malila. Liikekatsauksen tuomari Maarit Pirkkalainen piti Daddy O Hillsiä varsin kevyesti liikkuvana orina, jolla kuitenkin valitettavasti oli tänään motivaatio-ongelmia. Ori keskittyi huonosti, mikä näkyi sen eteenpäinpyrkimyksessä ja askelten läpiviemisessä. "Muissa osakokeissa hyvin suoriutuneella Daddy O Hillsillä oli vaikea startti tilaisuuteen. Ei vain ollut sen päivä liikekatsauksen saralla", Maarit kommentoi, mutta rohkaisi omistajia jatkossakin osallistumaan orin kanssa arviointitilaisuuksiin. Päivän viimeiseen osakokeeseen mennessä Daddy O Hills oli kerännyt itsensä ja ori esiintyi edukseen irtohypytyskujalla. "Daddy O Hills esiintyi tänään hyvällä asenteella ja se suhtautui esteisiin rohkeasti. Ilahduttavan kaunis ja rauhallinen hyppy. Ori esiintyi varmasti ja elegantisti, mutta loppua kohden vaikutti hieman väsähtäneeltä pitkän päivän jälkeen", kuuluivat estetuomariston kommentit suorituksen jälkeen. Kasvattajat onnittelevat Daddy O Hillsin omistajia hienosta hopeasijasta! Menestys ei jäänyt tähän, sillä 4-vuotiaiden ratsujen luokkaan osallistunu Crane Russchian Rose (i. Don Rostojev HANN - ei. Kaschnitz OLD) nappasi myöskin luokkavoiton ollen paras 4-vuotias ratsu. "Yksi tilaisuuden parhaiten liikkuvista hevosista. Elegantti, jalo ja kevytliikkeinen hevonen, jolla on paljon jalkaa", ylisti liiketuomari Maarit Pirkkalainen. Myös rakennetuomari Lauritz Böcker piti tammaa jalona tammana, jolla oli hyvät leimat ja tyyppi. Paljoa huonommaksi ei Crane Russchian Rosen suoritus jäänyt irtohypytyskujalla tai ratsastusosiossa. "Erittäin hyvin valmisteltu, kypsänoloinen nuori tamma", testiratsastaja Aatu Ahlström luonnehti tammaa. "Hieman tosin vierasti vierasta ratsastajaa."
Samassa luokassa toiseksi sijoittui myös Kastanjan Marbellan tammavarsa Vappula Miami Glow (i. Vappula Amor Amor FWB - ei. Caliméro de Rouge Z), joka on samasta isästä kuin 3-vuotiaiden voittaja Airisto Hills. Vappula Miami Glow esiintyi vahvasti saaden kaksi erityismainintaa; paras rakenne ja lupaavin hyppääjä. |