Vuosittainen Esteratsastusjaoksen luotsaama Estemestaruus 2024 järjestettiin toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna Varismäessä Sipoossa. Kahtena ensimmäisenä päivänä ratsastettiin karsintaluokat, joista kvaalautui parhaimmisto kovatasoisiin finaaleihin, jotka ratsastettiin sunnuntaina.
Team Kastanja oli luonnollisesti mukana näissä mittelöissä, mutta niin oli moni muukin esteratsastuksen huippunimi. Tiedossa oli, että taso on tänä vuonna erityisen kova, mutta haaveet finaalipaikasta kuitenkin elivät monen ratsastajan mielessä. Lopulta finaali oli Team Kastanjan osalta Akseli Ruusuvuoren ja Sylvi Sundbergin dominointia, sillä muut ratsastajat jäivät finaalin ulkopuolelle. Akselin ratsastamana Estemestaruus 160cm finaalissa nähtiin orit Concord F (i. Bileminister TRAK - ei. Bzapachi's Hyperion TRAK) ja Kastanjan Qassini (i. Quentin Quire HOLST - ei. Chalco TRAK) sekä Harrastemestaruus 130cm finaalissa Undercover Hills (i. Universum Hills HOLST - ei. le Rêve Wild Child). Harrastemestaruudesta kilpaili myös Sylvi tammalla Kastanjan Kohinoor (i. Garnet HANN - ei. Naples HANN). Noviisimestaruus 120cm finaalissa ratsastivat Akseli orilla Courbet Ware (i. Silbers Caruso HANN - ei. Grove GER HANN) ja Sylvi tammalla Kastanjan Kiova (i. Vappula Buenos Aires FWB - ei. Garnet HANN). Itse Estemestaruuksien finaalipäivälle kvaalautuminen oli jo saavutus sinänsä, sillä monet ratsukot jäivät finaalipaikan ulkopuolelle hyvistä suorituksista huolimatta. Sijoituksille finaalipäivänä ylti kuitenkin vain Akseli, ensin Concord F:n selässä Estemestaruus 160cm -luokassa viidenneksi nollaradalla ja myöhemmin samana päivänä upeasti Noviisimestaruuden voittoon oriilla Courbet Ware. Concord F Concord F:n tie finaaleihin ei ollut kaikkein ruusuisin. Ensimmäisenä karsintapäivänä Concord F otti viimeisellä esteellä puomin alas ja tämän vuoksi tipahti ryminällä sijoituksissa sijalle 53. hyvästä ajasta huolimatta. Sijoitus riitti nippa nappa pääsylippuun seuraavalle karsintapäivälle. Seuraavana päivänä ratsukko kiri sijoituksissa sijalle 23., mutta edelleen tarkkuutta kaivattiin radalla, sillä jälleen yksi puomi tarttui matkaan. Aika kuitenkin oli hyvä ja muuten suoritus oli tasapainoinen. Finaalipäivä koitti odottavissa tunnelmissa, ori vaikutti verryyttelyssä hyvältä. Lopulta luokan kärkisijoista käytiin kova kamppailu sekuntien sadasosien sisällä ja ratsukon lopullinen sijoitus oli luokan viides, joka riitti ruusukesijalle ja rahapalkinnoille. "Konsta alkoi selvästi rentoutua kolmanteen päivään mennessä. Se on melko reaktiivinen hevonen, joka reagoi tilanteisiin herkistymällä ja kuumumalla. Konsta tarvitsee oman aikansa tasaantuakseen ja selvästi kaksi ensimmäistä kilpailupäivää olivat sille vaikeita. Finaalipäivänä Konsta tuntui käteen hyvältä ja yhteistyö klikkasi heti aamun ensimmäisessä harjoituksessa", Akseli kertasi suoritusta lehdistölle palkintojenjaon jälkeen. "Itse finaalisuoritus ei olisi voinut mennä paremmin. Konsta antoi kaikkensa radalle ja mitään suurempia virheitä ei sattunut. Olen erittäin tyytyväinen viidenteen sijaan tässä kovatasoisessa luokassa." Courbet Ware Courbet Waren matka Noviisimestaruuden voittoon alkoi myös vaatimattomasti. Ensimmäisenä kilpailupäivänä ori otti kaksoissarjan B-osalla puomin alas ja sijoittui 92 ratsukon luokassa sijalle 39. Akselin mielestä suoritus oli "neutraali ph7", ei erityisen hyvä, mutta ei erityisen huonokaan. Kokemattomuus näkyi Courbet Waren tavassa tehdä hätiköityjä päätöksiä radalla, jotka johtavat lisääntyneeseen riskinottoon. Toisaalta Courbet Ware oli ollut odotettua tasapainoisempi, sillä orin on ollut hankala renotoutua uusissa ympyröissä. Toisena karsintapäivänä Courbet Ware esiintyi jo huomattavasti itsevarmemmin. Vaikka pieni puomikosketus kostautui neljällä virhepisteellä, oli päivän sijoitus lopulta 15. Finaaliin ratsukko lähti ilman suurempia odotuksia, tyytyväisenä edellisen päivän suorituksesta. Courbet Ware on vielä nuori ja kokematon, joten sen kanssa tärkeintä on saada ehjä ja tasapainoinen suoritus, sijoitukset tulevat jos ovat tullakseen. Finaalissa Akseli ja Courbet Ware ratsastivat uransa parhaimman suorituksen ja jo heti suorituksen jälkeen tunnelmat olivat odottavat, sillä tällaisella suorituksella oli erittäin suuret mahdollisuudet päästä kärkisijoille. Niin myös tapahtui, kun luokan viimeisen ratsukon aika oli juuri täpärästi Courbet Waren aikaa hitaampi ja Noviisimestaruuden voitto varmistui! Onneksi olkoon Noviisimestaruus 2024 tittelistä! Millainen hevonen Courbet Ware on? - Kiitos paljon. Courbet Ware on vasta viisivuotiaaksi kääntynyt ori, joka on erittäin laadukkaasta suvusta. Se on vielä melko vihreä, mutta kehittyy huimaa tahtia. Nuorten luokissa ori on saanut varmuutta esteuralle ja tänä viikonloppuna nähtiin, että se alkaa rentoutua kisamatkoilla huomattavasti aiempaa nopeammin. Miltä Courbet Waren tulevaisuus näyttää? - Tämän kauden päätavoite on tietenkin Power Jumpiin osallistuminen. Lisäksi Courbetin kanssa tavoitteena on luoda kilpailurutiinia ja kehittää sen lihaksistoa. Tulevaisuus Courbet Waren kanssa näyttää lupaavalta. Sillä on paljon potentiaalia, ehkäpä jopa isoihin luokkiin asti. Haasteena on ainoastaan Courbetin hidas sopeutumiskyky, mutta maltilla ja toistoilla varmasti saadaan itsevarmuutta lisättyä. Reilun viikon päästä järjestetään Ruotsissa Hannaby Hanami Week. Nähdäänkö Courbet Ware siellä? - Kyllä nähdään. Team Kastanja on vahvasti edustettuna Hannaby Hanami Weekillä ja erityisesti nuorten hevosten osalta halutaan saada kokemusta ulkomailla kilpailemisesta. Lyhyt matkustusaika Ruotsiin on juuri sopiva matkustamisen harjoitteluun. Courbet Ware osallistuu keskiviikkona 110cm luokkaan.
0 Comments
7-vuotias zangersheide-ori Sokerikuun Brandfury Z (i. Buzz Buzz Diddle It BWÜRT - ei. Truth Or Consequences) on myyty Savoir Showjumpersin omistukseen Etelä-Saksan Esllingeniin. Puoliverisiä ja urheiluponeja kasvattava talli on Kastanjeholmissa tuttu jo ennestään hevoskauppojen yhteydessä.
Sokerikuun Brandfury Z on hollantilaista alkuperää oleva zangersheide-ori, jolla on harvinainen ja moderni estesuku. Meillä Kastanjeholmissa Tomas Bengström on kilpaillut orilla 140cm luokissa tasaisesti menestyen ja ori onkin antanut vahvoja näyttöjä suorituskyvystään. Urheilullinen ja ketterä ori on vielä uransa alkuvaiheilla ja sillä on toivon mukaan useita hyviä kilpakausia vielä edessä. "Meillä Kastanjeholmissa ei emmitä myydä nuoria lupauksia eteenpäin, mikäli hevoselle löytyy osaava uusi koti, jossa hevonen pääsee aktiiviseen kilpailukäyttöön", Askeli Ruusuvuori kommentoi orin myymistä. "Omasta takaa löytyy tällä hetkellä vähän liikaakin 130-140cm luokkien hevosia ja on hienoa, että hevosmarkkinat käyvät jälleen parin hiljaisemman vuoden jälkeen kuumina." Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan millainen ura Sokerikuun Brandfury Z:lle kehkeytyy Saksassa ja toivotamme sekä hevoselle, että sen uusille omistajille terveitä vuosia tästä eteenpäin! |